| 246 hakutulosta | Älyhakuaika 0.001 s | Tulokset 1 - 20 |
Finlaysonin alue - Liikekeskus Siperia - TAMPERE
Liikekeskus, toimitilojen vuokrausta
Finlaysonin puuvillatehtaan perusti James Finlayson 1820. Tehdas oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan esikuva ja merkittävin työllistäjä. 1870-luvulla Suomen teollisuustyöntekijöistä joka neljäs kävi Finlaysonilla töissä. Finlayson oli 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Finlaysonin alue kasvoi 1800-luvun lopussa pienoisvaltioksi kaupungin sisällä. Liikekeskus Siperia avattiin 2001 vanhan kunnostetun kehräämön massiivisiin tiloihin.
| Hakusana | Liikekeskus Siperia |
|---|
Kaakkurin Liikekeskus / Kaakkurin Kauppakeskus - OULU
Kauppakeskus, liikekeskus, ostoskeskus
Kaakkurin liikekeskus sijaitsee Kaakkurin suuralueella valtatien 4 varrella. Kaakkurinkulman ja Kaakkurin Liikekeskuksen alueella oleva kauppakeskus käsittää yli 40 yrityksen palvelukokonaisuuden. Ostosmatkailijalle on tarjolla laadukasta tarjontaa autoliikkeen, asumisen, apteekin, eläinten hyvinvoinnin, kauneudenhoidon, pankkitoiminnan, elintarvikekaupan, rautakaupan, kodikoneliikkeiden ja erilaisten erikoispalveluiden osalta.
| Aihepiiri | Kaakkuri Liikekeskus |
|---|
JP-Caravan Oy - KEMPELE
Matkailuautoja, matkailuvaunuja
Jp Caravan toimii Kempeleessä Zatelliitin liikekeskuksessa. Edustamme matkailuatojen jA MATKAILUVAUNUJEN LAATUMERKKEJÄ, KUTEN SOLIFER
Kauppakeskus Zeppelin - KEMPELE
Päivittäistavaroita, kauppakeskus, tavaratalo
Kauppakeskus Zeppelinissä Kempeleessä palvelee yli 80 erikoisliikettä! Zeppelinistä löydät palvelut & tuotteet aina à la carte -menusta öljykanistereihin! Poikkea kahville tai istahda aterioimaan kierroksen lomassa, löydät tarjonnasta varmasti oman suosikkisi! Täydennystä jääkaappiin, lahjat, tuliaiset tai muut pienet kodin tarvikehankinnat voit hoitaa sujuvasti samalla kertaa!
| Palvelu | liikekeskus |
|---|
Hervannan Liikekeskus Oy - Kauppakeskus Duo - TAMPERE
Kauppakeskus
Kauppa & Keskus DUO Tampereen Hervannassa Haluatko nauttia vapaa-ajasta ja ostosten tekemisestä kiireettömässä ja miellyttävässä miljöössä? Paikassa, josta löydät kaiken tarvitsemasi helposti saman katon alta; kahvila, ravintoloita, pukeutumisen, päivittäistavaroiden ja useita muita erikoisliikkeitä sekä palveluja.
Varissuon apteekki - TURKU
Apteekki
Varissuon apteekki palvelee hyvien kulkuyhteyksien päässä Varissuon liikekeskuksessa. Meiltä saat kaikki tarvitsemasi apteekkipalvelut nopeasti. Helpot kulkumahdollisuudet liikuntaesteisille. Avoinna: arkisin 8.30-18.00, lauantaisin 9.00-14.00, heinäkuussa arkisin 9.00-17.00 lauantaisin suljettu.
G4S Lukkoasema Oy Vantaa - VANTAA
Lukkoliike
G4S tarjoaa asiakkailleen monipuolisia vartiointi-, rahankäsittely-, lukitus- ja valvontapalveluja. G4S Lukkoasema on monipuolinen ja pitkän kokemuksen omaava lukkoseppä ja lukkoliike Vantaalla. G4S Lukkoasema on yksi Suomen suurimmista Abloy-valtuutetuista lukkoliikeketjuista. Tarjoamme ensiluokkaisia lukitusratkaisuja koteihin ja yrityskiinteistöihin. Meiltä saat tarpeisiisi sopivat mekaaniset ja sähköiset lukitusjärjestelmät uudisrakennuksista remontointikohteisiin.
| Toimialue | Koivuhaan Liikekeskus |
|---|
Kauppakeskus Pasaati Oy - KOTKA
Tavaratalo, liikekeskus, kauppakeskus
Uudistettu Pasaati on Kaakkois-Suomen suurin kauppakeskus, josta löytyy johtavat liikkeet kaikilta eri aloilta. Löytyy niin muodista, sisustamisesta, vapaa-ajasta kuin herkuttelusta kiinnostuneille. Myös kauneudenhoito-, terveys- ja pankkipalvelut löytyy. Toriparkissa tilaa 500:lle autolle. Klikkaa logoa, niin löydät kotisivuiltamme lisää tietoa ja yhteystiedot liikkeisiin.
Hämeenmaan Kiinteistöt Oy - LAHTI
Liikekeskus, kiinteistöala
Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n toimiala on kiinteistöjen ja huoneistojen rakennuttaminen ja vuokraaminen sekä niiden omistus, hallinta ja kauppa. Yritys tarjoaa vuokratiloja vilkkailla ja hyvillä liikepaikoilla, hyvien kulkuyhteyksien päässä Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella. Ota yhteyttä meihin Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n liittyvissä asioissa.
Teljäntori Oy - PORI
Kauppakeskus
Teljäntorilla, Porin ydinkeskustassa Sinua palvelee lähes 70 yritystä katutasossa ja kerroksissa. Perinteisessä kauppakeskuksessamme saat ystävällistä ja ripeää palvelua. Tarjolla on laaja kirjo erilaisia liikkeitä. Kauppakeskuksessa toimii myös koko joukko eri alojen toimistoja ja virastoja sekä muita palveluita. Meille on helppo poiketa niin kävelykadulta, Liisankadulta kuin Antinkadunkin puolelta. Teljäntorin katolla sinua palvelee lisäksi tilava parkkipaikka. Tervetuloa!
| Palvelu | liikekeskus |
|---|
AUTOÅSTRÖM - Oulu - OULU
Autoliike, autokorjaamo, nettikauppa
Autoåström (aikaisemmin Oulun Autoliike) palvelee kolmella paikkakunnalla. Oulun liikkeestämme Kaakkurista löydät laadukkaat vaihtoautot. Vaihtoautovalikoimissamme mm. Toyota, Fiat, Ford, BMW, Peugeot, Volvo, Mercedes Benz, Volkwagen, Seat, Nissan, Kia, Chevrolet, Honda ja Audi. Autonostajalle autovakuutukset ja rahoitus myös meiltä. Merkkihuoltomme ja varaosamyyntimme ovat Opel, Chevrolet, Saab, Citroen ja Renault. Ja AUTOASI monimerkkikorjaamossa huollamme kaikki automerkit ammattitaidolla.
| Hakusana | Kaakkurin liikekeskus |
|---|
POP PANKKI - PATENIEMI - OULU
Pankki
POP Pankki, Pohjanmaan Osuuspankin Pateniemen konttori sijaitsee Pateniemen liikekeskuksessa. Konttoristamme saat pankkipalvelut kotitalouksille ja yrityksille. Koivunlehtipankkimme kattaa suomalaisen ihmisen kaikki raha-asioihin liittyvät palvelut, sijoittamisesta ja säästämisestä asunto-, maaatalous, metsätalous- ja yritysrahoitukseen ja pankkipalveluihin.Nettipankissamme voit täyttää vaivattomasti hakemuksen koskipa se pankkikorttia, lainaa, opintolainaa uuden tilin avaamista tai asunolainaa.
Kauppaporvarin apteekki - Raahen 1. Kauppaporvarin apteekki - RAAHE
Apteekki
Raahen 1. apteekki on yli 200-vuotias yritys. 1998 marraskuusta alkaen olemme palvellut asiakkaitamme Raahen keskustassa sijaitsevassa Liikekeskus Kauppaporvarissa. Apteekkimme tiloissa toimii myös kosmetiikkaa ja luontaistuotteita myyvä Hallava Oy.
Maikkulan Sivuapteekki - OULU
Apteekki
Maikkulan Apteekki toimii Maikkulan liikekeskuksessa. Palvelemme asiakkaitamme maanantaista perjantaihin, lauantaisin palvelee päätoimipaikkamme Myllyojalla . Joustavan ja nopean palvelun takaa Itsehoitotuotteiden myymälä, jonka tuotteiden ostajaa opastamme mielellämme. Meiltä saat lääkkeiden lisäksi laadukkaat kosmetiikkatuotteet ja lemmikkien vaivoihin erilaiset lääkkeet.
Kauppakeskus Iso Myy - Kaupungin monipuolisin kortteli - JOENSUU
Kauppakeskus, liikekeskus, tavaratalo
Kauppakeskus Iso Myy on yli 70 liikettä käsittävä kauppakeskus aivan Joensuun ydinkeskustassa. Viihtyisän ostoskorttelin katon alle tullaan shoppailemaan, tapaamaan ystäviä sekä viettämään aikaa Iso Myyn monissa kahviloissa sekä ravintoloissa. Kansainvälisistä kauppaketjuista paikallisiin erikoisuuksiin vaihteleva liikevalikoima pitää sisällään niin muotia, hyvinvointia, lahjatarvikkeita kuin vapaa-aikaan sekä kotiin liittyviä tuotteita ja palveluja. TERVETULOA VIIHTYMÄÄN!
| Aihepiiri | Liikekeskus |
|---|
Sale Punkalaidun - PUNKALAIDUN
Lähikauppa
Sale on lähipalveluun keskittyvä pienmyymäläketju, jonka valikoimat tarjoavat kanta-asiakkaille joka päivä tarvittavat elintarvikkeet ja hygieniatuotteet.
Lattianpäällysteliike Ahti Lepistö - MIKKELI
Lattianpäällysteliike Ahti Lepistöltä lattianpäällystystyöt yli 30 vuoden kokemuksella. Asennamme linoleumit eli korkkimatot ja muovimatot. Teemme lisäksi laadukkaat kosteantilan seinäkatteet. Asiakkainamme on sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä ja kohteinamme on ollut julkisia tiloja sekä koteja. Kun haluat laadukkaat lattianpäälystystyöt luotettavasti ja ammattitaidolla, ota yhteyttä!
| Kohderyhmä | liikekeskukset |
|---|
Kampaamo-Kauneushoitola Diosa Oy - RAISIO
Parturi-kampaamo
Hyvänolon keidas hoitaa sinut päästä varpaisiin! Kampaamostamme saat kaikki tämän hetken trendikkäät värjäykset sekä leikkaukset ym. alaan liittyvät työt. Kauneushoitolastamme löytyy jokaiselle oma yksilöllinen tapa hoitaa itseään, niin kasvojaan kuin jalkojaankin. Liikkeemme sijaitsee aivan Raision liikekeskuksen ytimessä. Edestämme löydät helposti parkkipaikan, joten palveluidemme käyttö pidemmänkin aikaa on Sinulle mutkatonta. Palvelumme koko perheelle - äidille, isille ja lapsille!
ABC automaattiasema Kokemäki - KOKEMÄKI
Huoltoasema, automaattiasema
ABC-automaatit ovat osa ABC-ketjua. Ne palvelevat polttoaineen tarvitsijoita 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä.
