| 116 hakutulosta | Älyhakuaika 0.001 s | Tulokset 1 - 20 |
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia - TORNIO
Jos haluat saada opiskella ammattiin tai hankkia lisäkoulutusta, Lappia on oikea paikka sinulle! Kuntayhtymä järjestää ammatillista ja muuta toisen asteen koulutusta, aikuiskoulutusta ja ammattikorkeakoulutusta siten kuin niistä kulloinkin voimassa olevassa lainsäädännössä säädetään sekä toimii koulutuksen alueellisena asiantuntijana ja aluevaikuttajana. Kuntayhtymä Lappian tehtävänä on varmistaa sen oppilaitosten toimintaedellytykset ja ylläpitää oppilaitosten toimintaa tukevia palveluja.
| Yhteyshenkilö | Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu |
|---|
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu - Tekniikan ala, Kiveliönkatu - KEMI
Ammattikorkeakoulu
Kiveliönkatu 36:ssa sijaitsee tekniikan ja liiketalouden toimipisteet. Tekniikan alalla on tarjolla esimerkiksi AMK-insinöörin tutkintoon johtavaa koulutusta, avointa ammattikorkeakouluopetusta ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta. Liiketalouden ja tietojenkäsittelyn toimipisteen tavoitteena on olla kansainvälinen ja monikielinen huippuosaaja, joka on tunnettu kiinteästä yhteistyöstä ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
| Toiminimi | Ammattikorkeakoulu Kemi |
|---|---|
| Aihepiiri | AMK |
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu - Tekniikan tutkimus- ja kehityspalvelut, Compus - KEMI
Ammattikorkeakoulu
Tekniikan alalla on tarjolla esimerkiksi AMK-insinöörin tutkintoon johtavaa koulutusta, avointa ammattikorkeakouluopetusta ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta. Digipolis Researchin toiminta muodostuu erilaisilla osa-alueilla toimivien tutkimusryhmien ja -laboratorioiden toiminnasta yhteistyössä tutkimuspartneriemme kanssa.
| Toiminimi | Ammattikorkeakoulu Cumpus |
|---|---|
| Aihepiiri | AMK |
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu - KEMI
Ammattikorkeakoulu
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa suoritettavat tutkinnot ovat ammatillispainotteisia korkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on kouluttaa ammatillisia asiantuntijoita työelämän kehittämistehtäviin. Osan opinnoista voi suorittaa myös ulkomailla kansainvälisessä opiskelijavaihdossa. Katso kotisivultamme koulutustarjontamme joka esitellään Koulutustarjonta-sivulla. Työ- ja elinkeinoelämälle suunnatuista palveluista löytyy tietoa Tutkimus ja kehitys -osiosta.
| Aihepiiri | AMK |
|---|
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu - Terveysala, Kemi - KEMI
Ammattikorkeakoulu
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalla voit suorittaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Meripuistonkadulta löytyy opetustiloja, terveysalan kirjasto- ja tietopalvelut sekä Terveys- ja Kuntoutumispysäkki - Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun terveysalan toimipisteen ylläpitämä hoitotyötä ja kuntoutusta alueen asukkaille tarjoava toimintapiste.
| Aihepiiri | AMK |
|---|
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu - Kaupan ja kulttuurin ala, Minerva - TORNIO
Ammattikorkeakoulu
Minervassa, Kauppakatu 58:ssa, on kulttuurialan, liiketalouden ja tietojenkäsittelyn opetustiloja, eOppimiskeskus ja Tornion oppimiskeskus. Lisäksi toimipaikassa on myös LIIKE; LIIKKEESSÄ nuoret osaajamme pääsevät näyttämään todelliset kykynsä ammattitaitoisten opettajien ja asiakkaidemme ohjauksessa, yritysten ja organisaatioiden todellisten palvelutarpeiden parissa.
| Aihepiiri | AMK |
|---|
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia - Yhtymäpalvelut - TORNIO
Yhtymäpalvelut tuottavat keskitetysti koko koulutuskuntayhtymälle seuraavia tukipalveluja: hallintopalvelut, henkilöstöpalvelut, kiinteistöpalvelut, talouspalvelut, tietojärjestelmäpalvelut ja viestintäpalvelut.
| Yhteyshenkilö | Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu |
|---|
Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy - JYVÄSKYLÄ
Ammattikorkeakoulu
Jyväskylän ammattikorkeakoulu tarjoaa koulutusta niin nuorille kuin työelämään tutustuneille.
Suunnitteluryhmä Karrak Oy - JOENSUU
Insinööritoimisto
Suunnitteluryhmä Karrak Oy on insinööritoimisto, jonka päämarkkina-alue on Itä-Suomi. Suunniittelukohteitamme on lisäksi Etelä- ja Keski-Suomessa. Teemme rakennuskohteiden rakennesuunnittelua, elementtisuunnittelua, rakennuttamispalvelua, suunnitteluvaiheen kustannusohjausta, rakennustyön valvontaa ja em. tehtäviin liittyviä asiantuntijapalveluita. Tavoitteemme on tehdä toteutusteknisesti selkeää ja kokonaistaloudellisesti edullista rakennesuunnittelua.
Tyylipihat Oy -
Viherrakennusta, piharakentamista
SUUNNITTELEMME JA TOTEUTAMME UNELMIESI PIHAN LAADUKKAASTI JA TYYLILLÄ ALUSTA LOPPUUN! Tyylipihat Oy on Pirkanmaalla Tampereen alueella toimiva viheralan yritys. Teemme viherrakentamista ja pihasuunnittelua kotitalouksille, rakennusliikkeille ja julkisyhteisöille. Hyvällä suunnittelulla syntyy toimiva, kaunis ja helppohoitoinen piha. Palveluihimme kuuluvat mm.: räätälöidyt pihasuunnitelmat, muurit ja pihakivetykset, istutustyöt, nurmetukset ja vesiaiheet. Ota yhteyttä!
Lomaco Oy - ROVANIEMI
Kehitysvammaisten tukitoimintaa
Lomaco Oy on uusi vuonna 2008 perustettu hoiva-alan yritys, jonka toiminnasta vastaa Jaana Haavikko, Sosionomi (AMK) ja lähihoitaja. Kehitysvammaisten leiritoiminta, asumispalvelut sekä harrastus- ja virkistystoiminta. Yksityiset sosiaalipalvelut sekä hoiva-alan yöhoitopalvelut. Seniorikoti Lehtola on Lomaco Oy:n uusi, erityisesti ikääntyville kehitysvammaisille suunnattu ryhmäkoti, jossa asukaspaikkoja on kahdeksan. Lehtolassa hoito on ympärivuorokautista.
Sisustus MERITA K - IKAALINEN
Sisustussuunnittelua, sisustusneuvontaa
Sisustus MERITA K palvelee sisustusasioissa sinua, joka kaipaat harmoniaa ja toiminnallisuutta kotiisi, vapaa-ajan asunnollesi tai yrityksesi tiloihin. Onnistunut sisustus on persoonallinen ja asukkaansa näköinen. Se on luonteva, vaivaton ja toimiva joka tilanteessa ja tarpeen tullen muunneltavissa. Se kestää aikaa ja kulutusta. Suunnitteluni lähtökohtana ovat aina asiakkaan toiveet ja olemassa olevat resurssit. Toiminta-aluettani on koko Pirkanmaa sekä Satakunta. Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Hämeen Ammattikorkeakoulu - HÄMEENLINNA
Koulutusta
HAMK on valtakunnallista tunnustusta saanut kouluttaja ja aluekehittäjä. HAMK toimii seitsemällä koulutusalalla, koulutusohjelmia on 25. HAMK tarjoaa opiskelijoilleen monialaisen, elinkeinoelämän kanssa verkottuneen oppimisympäristön. Verkko-opetuksen ja digitaalisten opetustoteutusten kehittämiseen on HAMKissa panostettu merkittävästi. Valmistuneiden työllistymisaste on maan korkeimpia, samoin yrittäjiksi ryhtyvien osuus.
| Kohderyhmä | ammattikorkeakoulu |
|---|
Pirkanmaan Ammattikorkeakoulun Terveysalan Opiskelijat Ry - TAMPERE
Kioski
PIRATE:n tehtävänä on sekä valvoa että kehittää Terveysalan opiskelijoiden asemaa ja etuja.
Pirkanmaan Ammattikorkeakoulun Opiskelijat - Pako Ry - TAMPERE
Järjestö
PAKOn toimintasektoreihin kuuluu koulutuspolitiikka (KOPO), sosiaalipolitiikka (SOPO), kansainväliset asiat (KV), ura- ja rekrytointi (URRE), tuutori sekä liikunta- ja vapaa-aika.
Ammattiopisto Lappia - Palveluala, Kolari - KOLARI
Ammattiopisto
Ylläs-instituutti tarjoaa palvelualan koulutusta. Se toimii samoissa toimitiloissa Kolarin lukion kanssa. Opiskelijoiden toteuttamissa projekteissa oppimisympäristönä ovat ympäristön yritykset ja yhteisöt. Tiloja käyttävät viikonloppuisin ja iltaisin myös Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun etäopiskelijat.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu - Liiketalous ja tietojenkäsittely - TORNIO
Ammattikorkeakoulu
Kauppakatu 29:n toimipisteessä on liiketalouden ja tietojenkäsittelyn alojen opetus- ja muita tiloja, esimerkiksi kaupan ja kulttuurin alan opintoasiaintoimisto ja kaupan alan T&K-projektityöpisteitä.
| Aihepiiri | AMK |
|---|
Suunnittelutoimisto Määttä Oy - KAJAANI
Arkkitehtisuunnittelua
Suunnittelutoimisto Määttä Oy on rakennusalan monipuolinen palveluyritys. Tarjontaamme kuuluu arkkitehti- ja rakennesuunnittelu sekä rakennuttamis- ja valvontapalvelut. Ydinosaamistamme on olla luotettavana osapuolena ja asiantuntijana asuntorakentamisen, julkisen sektorin ja teollisuuden uudisrakennus- ja saneerausprojekteissa. Yritystoimintamme on vakavaraista, mistä on osoituksena D&B-luokituslaitoksen myöntämä luottoluokitus AAA sekä Suomen Asiakastieto Oy:n Suomen vahvimmat -sertifikaatti.