9 hakutulosta Älyhakuaika 0.001 s Tulokset 1 - 9

Uniprint Oulu - Suomen Yliopistopaino Oy - OULUN YLIOPISTO

Painotalo

Uniprint Oulu toimii ulun Yliopiston tiloissa Linnanmaalla. Painstamme suurkuvatulosteet, päättötöiden kansitukset ja tulostaminen. Esitteiden painaminen, yritysten edustuskansioiden kansien valmistus, roll up messumainokset, kirjat, suurkuvatulosteet , laminoinnit. Edulliset standit yrityksen ulkomainontaan.Kauttamme saat painotuotteiden suunnittelun, painatuksen. Yrityksen asiakirjojen arkistointi ja aineiston hallinta.


Sähköposti asiakaspalvelu.oulu@uniprint.fi


Qstock - Oulun Kuusisaaressa heinäkuun lopussa 2011 - OULU

Festivaaleja, festivaalijärjestäjä

Qstock on järjestetty Oulun Kuusisaaressa ensimmäisen kerran vuonna 2003. Qstock on 1970-luvun Kuusrockin jalanjäljillä. Pohjois-Suomen suurin musiikki-ja kesätapahtuma on kerännyt vuosittain kaikenikäistä rokkikansaa juhlimaan noin 20 000 henkilön voimin. Qstock on näkyvä ja tunnettu tapahtuma, jonka yhteistyökumppaneina ovat useat suomalaiset yritykset. Qstokin lauteilla ovat esiintyneet suuret maailmantähdet vuosittain, unohtamatta suomalaisia huippuja taikka paikallisia bändejä.


Hakusana Festivaali Oulun Kuusisaaressa, Oulun kesätapahtuma
Yhteyshenkilö Pekka Leskinen, Mainonta, Sponsorit, Alueen suunnittelu


Apsicon - Mainosteippaukset - Autoteippaukset Oulu - OULU

Suomen Yrittäjien jäsen

Mainostoimisto, teippausta

Apsicon on Oulun talousalueella toimiva mainostoimisto, joka tekee yrityksellesi mainosteippaukset autoihin sekä ikkunoihin. Palveluihin kuuluu: mainosteippaukset, näyteikkunateippaukset, autoteippaukset, kyltit ja opasteet, merkintäteippaukset sekä muut toimeksiannot. Työt tarvittaessa suunnittelusta toteutukseen asti ammattitaidolla! Soita ja kysy lisää!


Palvelu mainosteippaukset Oulu, autoteippauspalvelu Oulu, mainokset Oulu, autoteippaukset Oulu, ikkunateippaukset Oulu, kyltit ja opasteet Oulu, autoteippaus Oulu, teippaukset Oulu, näyteikkunoiden teippaus Oulu, tienvarsimainokset Oulu, mainosteippauspalvelu Oulu, autojen teippaus Oulu, näyteikkunateippaukset Oulu, merkintäteippaukset Oulu, ikkunateippaus Oulu
Aihepiiri mainostoimisto Oulu, mainonta Oulu, teippausta Oulu


Mainonnan Työmaa MPM Oy - OULU

Mainostoimisto, markkinointiviestinnän suunnittelua

Työmaa tekee tuloksia mediasta riippumatta. Ratkaisumme voi olla komea käyttöliittymä mobiilissa, koskettava spotti, uusi ansaintalogiikka verkossa, toimiva tapahtuma - ja nämä kaikki yhdessä tai erikseen. Tärkeintä on, että toteutamme strategiaa ja asetettuja tavoitteita mitä tehokkaimmin. Ideamme edistää aina asiakkaamme tavoitteiden toteutumista. Toteutamme kaiken yrityksellesi brändäyksestä, strategia- ja konseptisuunnittelusta pienimpäänkin yksityiskohtaan, vastuullisesti.


Palvelu mainoskamppanjan suunnittelu, web suunnittelu, mainonnan suunnittelu
Yhteyshenkilö MAINOSTOIMISTO OULU


Mainostoimisto Visual Design Oulu - RUUKKI

Markkinointiviestinnän suunnittelua, mainonnan suunnittelua, mainostoimisto

Onko yritykselläsi näkyvyysongelmia? Millaisen Kuvan annat yrityksestäsi mainonnalla? Meneekö sanomasi perille oikealle kohderyhmälle? Saatko vastinetta mainoseuroillesi? Ota yhteyttä sovitaan aika ilmaiseen kartoitukseen! Printtimainonta, www-sivut, markkinointiviestintä, yritysvideot, strateginen ja graafinen suunnittelu. Graafinen ilme ja ideointi vahvin alueemme. Yrityksen markkinointi ja mainoskampanja pieniä yksityiskohtia myöten: lehtimainonta, yritysesitteet, videot ja messumateriaalit.


Palvelu www-sivujen suunnittelu
Toimialue Oulu


Koodiviidakko Oy - OULU

Suomen Yrittäjien jäsen

Ohjelmistotuotantoa, web-suunnittelua

Koodiviidakko on digitaaliseen viestintään erikoistunut ohjelmistotalo. Tarjoamme yrityksille valmiita ratkaisuja sähköpostimarkkinointiin,verkkosivujen julkaisemiseen ja ylläpitoon, verkkokaupan perustamiseen.Palveluiden ja tuotteiden tuottamisen lisäksi tarjoamme seuranta- ja raportointipalvelut.Koodiviidakko tuottaa palveluita kaikkeen sähköiseen viestintään käyttöliittymistä ylläpitopalveluihin ja raportointiin saakka.


Palvelu Nettikaupan suunnittelu ja toteutus, Nettisivujen suunnittelu ja toteutus
Aihepiiri Sähköinen mainonta


Mainostoimisto Turbiiniryhmä Oy - OULU

Kauppakamarin jäsen Yritys sijaitsee Oulun liikekeskuksessa Suomen Yrittäjien jäsen

Mainostoimisto, graafista suunnittelua

Jos etsit hyvää ja luovaa mainostoimistokumppania, ei ole syytä lähteä kauas. Meidät tavoittaa keskeltä Oulua, Rotuaarilta. Hallitsemme perinteiset mediat, sähköiset viestimet ja mielenkiintoisimmat ratkaisut. Markkinointiviestinnän ja konsultoinnin lisäksi olemme konkareita tapahtumamarkkinoinnin saralla. Lisätietoja palveluistamme löydät kotisivuiltamme.


Palvelu Imagon suunnittelu, Mainonnan suunnittelua, Brändin suunnittelu, Logon suunnittelu


Pakkahuone Oy - OULU

Yritys sijaitsee Oulun liikekeskuksessa

Mainostoimisto

Markkinoinnin ja mainonnan suunnittelupalvelut. Pitkäjänteistä ja tuloksellista markkinointiviestintää niin b-to-b kuin kuluttajamainonnan sektorilla. Kaikki yleiset mediat ovat meille tuttuja. Pakkahuoneen tärkeimpänä päämääränä on aina edistää asiakkaamme liiketoimintaa.




Pohjolan Mylly - KAJAANI

Suomen Yrittäjien jäsen

Mainostoimisto, markkinointitoimisto, tapahtumatuotantoa, liikkeenhoidon kehittämistä, liikkeenhoidon konsultointia

Pohjolan Myllyn toimipisteet sijaitsevat Kajaanissa ja Helsingissä. Olemme monipuolista mediatuotantoa tuottava mediatoimisto.Kauttamme kokonaisvaltaiset manrkkinoinnin suunnittelu-ja toteutuspalvelut.Markkinoinnin kaikki osa-alueet hoituvat kauttamme, asiantuntevaa ja laadukasta mainostuotantoa printtimedian internetin ja televisiomainonnan käyttöön. Suunnittelemme ja toteutamme lehdet, esitteet,nettisivustot ja kaiken yrityksen tarvitseman mainonnan avaimet käteen periaatteella.


Palvelu Markkinoinnin suunnittelua, Nettisivujen suunnittelua, Mainonnan suunnittelua, Viestinnän suunnittelua, Brändin suunnittelu, Yrityksen brändin suunnittelu
Toimialue Oulu